ART
/FOR
/ALL


FESTIVAALI 2021

Art For All Festivaali on tuotanto, jonka tarkoituksena on edistää taidetta ja kulttuuria tuomalla tekijöitä yhteen yli taiteen alojen sekä tekemällä taiteesta saavutettavampaa. Haluamme erityisesti tukea ja kannustaa uransa-alussa olevia taiteilijoita.





UNDER-GROUND

Vuoden 2022 Art for All Festivaali pohti maata jalkojemme alla ja sen mahdollisuuksia toimia muutoksen ja yhteiselon maaperänä.


Maaperä on jatkuvassa muodonmuutoksessa oleva monimuotoisten yhdistelmien verkosto. Erilaiset organismit kuten eläimet ja kasvit kilpailevat maanalaisista resursseista etsiessään suojaa ja ravintoa. Koska maaperä on altis muutoksille, se kerää itseensä myös kemiallisia saasteita ja muuta jätettä. Maan alla on kuitenkin erilaisia sinnikkäitä hybridiyhteisöjä, jotka näyttävät meille, miten ottaa vastaan nämä moninaisuuden ja yhdessäelon haasteet.Maaperän innoittamana teema UNDER-GROUND pohtii sosioekologisia ja kestäviä elämisen muotoja  hoivan ja vaaranvälitilassa.






TAPAHTUMAPAIKKA

Vuoden 2022 festivaali sijoittui Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan Helsingin keskustassa. Puutarha pitää sisällään Luonnontieteellisen keskusmuseon elävän kasvikokoelman.


Festivaali tutki taiteen ja tieteen rajapintaa, kun taiteilijat tekivät yhteistyötä puutarhan henkilökunnan sekä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa.


Festivaalia edelsi viikon mittainen “puutarharesidenssi”, jonka aikana taiteilijat valmistelivat teoksensa poikkitaiteellisessa ympäristössä.

TUTUSTU TAITEILIJOIHIN
lick-drip-spit-splat

2022, video and mixed media installation


Pohdimme teoksemme kautta vartaloa tiedon välittäjänä ja kuinka voisimme opettaa sitä oppimaan pois perinteisistä tavoista kerätä tietoa ja ylipäätään olla olemassa. Olemme valinneet teokseemme epätavallisen tiedonhankinnan muodon nuolemisen ja tarkastelemme sen mahdollisuuksia tuottaa uutta tietoa ja dokumentoida luonnonmateriaaleja. Useiden kokeilujen jälkeen huomasimme, että nuoleminen toimintana alkoi muuttua joksikin muuksi kuin vain maistamisen kokemukseksi. Kielemme suhde erilaisiin materiaaleihin ja aineisiin muuttui. Tutkiessamme tätä toimintaa tulimme tietoiseksi vartalon muuttuneesta suhteesta näihin materiaaleihin. Maun merkitys väheni ja tärkeäksi toiminnaksi muodostui uusien vuorovaikutus- ja samaistumistapojen oppiminen sekä poisoppiminen vanhoista tavoista tuottaa tietoa ja siitä miten olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa.

Kati Silo

︎


laahaa vaan (Dragging)

2022, mixed media installation


Laahaa, menemisen mukana seuraava

Vetää perässä, jäljessä, takaa, raahata

Jättää jälkiä pintaan

Laahaa vasten, kiinni pinnassa, vastakkain, puhki kulunut

Raahaamisen reitti liikkuu pinnalla

Jatkuva laahaus


Laahaa vaan (2022)
on installaatio, joka koostuu veistoksista ja ääniteoksesta. Kokonaisuus tarkastelee laahaamisen kokemusta ja raahaamisen pintaan synnyttämiä jälkiä ja reittejä.

Jari Koho
KUULOSTELUA

2022, sound installation


Kuulostelua on paikkasidonnainen ääni-installaatio, joka yhdistää Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan selkeästi aistittavia ja juuri ja juuri kuuluvia ääniä. Kantavana teemana teoksessa on taiteilijan kiinnostus arkipäiväisiä elinympäristöjä kohtaan ja sen miten niitä voisi lähestyä, ymmärtää ja kokea erilaisilla tavoilla. Pyrkimyksenä on myös lähestyä, tarkastella ja huomioida erilaisia suhteita, vuorovaikutusta ja monitahoisia yhteyksiä eri toimijoiden kuten ihmisten, eläinten, kasvien, materiaalien, teknologian, maantieteellisten lokaatioiden ja mikroilmastojen välillä.


Daniela Pasqual

︎

Desire paths | Kaisaniemi

2022, performance and site-specific installation


Kivisten polkujen vierustalla näkyy kulumaa. Se on kulunut polku, jonka ovat aikaan saaneet harha-askeleet. Ne ovat oikoteitä, kiertoteitä luvattomia reittejä. Kaupunki on niitä täynnä. Jotkut kutsuvat niitä tottelemattomuudeksi toiset mieliteoiksi. Teokseni Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa vie minut puutarhan poluille ja reiteille, seuraan muiden jättämiä jälkiä ja annan itselleni luvan ajelehtia. Liikun puutarhassa löytääkseni tuttuja ja kuuluvuuden tunnetta, väliaikaisia juuria ja toivon että tulet mukaan. Tule käymään pienellä kasvihuoneella lähellä pääsisäänkäyntiä. Olen siellä päivittäin ohjaamassa sinua oikealle polulle. Jos en ole paikalla, löydät kyllä ohjeet. Desire path / Kaisaniemi on kehys, jonka läpi tarkastelen, jaan ja kokeilen uudelleen tauolla olleen tutkimukseni ajatuksen virtauksia.

Zhao Xingrui

︎


no soil

2022, multi-screen installation

Ihmiset elävät maasta. Synnymme ja elämme, kuljemme ja kuolemme maan päällä ja lopulta katoamme sen uumeniin. Maa on sielu, henkinen pääoma, jonka ansiosta lajimme kukoistaa. Se on monimuotoisuuden huipentuma, joka vaikuttaa terveyteemme, sosiaaliseen käyttäytymiseemme ja jopa kulttuuriimme. Maapallon teollistumisen myötä ihmisen vaikutus maaperään on ollut suuri. Väkiluvun kasvaessa käytämme maan resursseja, mikä on johtamassa ihmiskunnan tuhoutumiseen. Yritämme parhaamme, mutta luonnon tasapaino on jo järkkynyt tuhoisan toimintamme ansiosta. Teosteni tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan ihmisen ja maaperän yhteyden tärkeyttä. Kasvofiltterit kuvaavat ihmisen tapaa muokata maaperää. Urbanisaatio, metsäkato, happamoituminen, aavikoituminen ja suolaantuminen, eroosio ja kaivosteollisuus. Teoksissani kuvat näistä synneistä heijastuvat kokijan kasvoihin vahvana muistutuksena teoistamme.ja herättelevät ihmisten omaatuntoa.


Maya Oliva

︎


mo·stru·ó·sa

2022, performance


Tämä tanssiteos liikkuu Kasvitieteellisen puutarhan eri tiloissa. Se liikkuu ihmisyyden, eläimellisyyden ja orgaanisen materian välillä jatkuvassa muutoksessa. Tämä mutaation muuntama organismi matkustaa ekosysteemistä toiseen sallien ympäristön täyttää sen hengityksen ja kyllästää sen liikkeen. Muutun hirviöksi, joka kurottaa orastavat juurensa kohti muita eläviä organismeja. Tämä on jotain mitä tunnen, mutta en voi ymmärtää. Liikun yleisön seassa heidän katsellessa muista töitä ja niin halutessaan he voivat surata minua ja katsoa kun asutan, sopedun ja muutan muotoani.

Shambhavi Singh

︎


Trickle trickle, soil and sizzle

2022, guache paintings on paper


Trickle trickle, soil and sizzle on kokoelma kerronnallisia maalauksia, jotka tutkivat ihmisen ja hänen asuinmpäristönsä suhdetta. Teoskokonaisuus tarkastelee kasvitieteellistä puutarhaa sosiaalisen ja kulttuurisena instituutiona, joka on historian saatossa esitellyt maapallon eteläosien erämaaita eksoottisina saalina. Kasvihuoneissa villin luonnon kasvit muuttuvat ruukkukasveiksi, luonnon antimesta tulee kulttuuria edustava esine, jota käytetään viihde ja koulutustarkoituksiin. Teokseni pohtivat tästä syntyviä ajatuksia maastojen vastakohdista: steriili ja hedelmällinen, hiljainen ja myrskyisä. Lisäksi työni käsittelevät muuttoliikkeen, kuuluvuuden tunteen, viljelyn ja asuttamisen käsitteitä.

PERFORMANCES
Charles Quevillon 

︎



Festivaalin avasi Charles Quevillon performanssillaan. Esitys yhdisti laulua, sähkökitaraa sekä tapahtumapaikalle rakennetun vaa’an soittamista.


Noosa

︎ ︎ 



Ambientti artisti noosa tekee hiljaisuudesta inspiroitunutta musiikkia.


Ismi

︎  



Ismi maistuu pehmeän suolaiselta mantelijäätelöltä ja kookos-kirsikalta.
Ismi on haalean pinkin väristä loisteputkivaloa. Ismi esittää neljän kappaleen kattauksen 2030-luvun musiikkia, johon on haettu inspiraatiota niin kansanlauluista kuin moderneista klubihiteistä.


41407

︎



Musiikkiini vaikuttaa eniten vuodenajat, ja asiat joita teen ja joita ympärilläni tapahtuu. Paitsi musiikkia, teen myös videopelejä, joka tuo musiikkiini usein ehkä tiettyä pienimuotoisuutta. Teen usein aika rentoa ja minimalistista musiikkia, mutta välillä myös rankkaa ja monimutkaista. Mukana on aina ripaus haikeutta.


Vissyvesi

︎ ︎



DJ Vissyvesi innostuu tiloista, joita voidaan luoda soittamalla musiikkia.

Baeblade

︎ ︎



korvia lävistäviä äänimaailmoja

Waver

︎ ︎



Prosessoin luontosuhdettani musiikin kontrastien, meditatiivisuuden ja kokeilun kautta. Esityksessä esitetään ilmastonmuutos teemainen EP Spektra.
















Drag to move/Click to zoom